Sisäinen kauneus

Toimisto, missä käyn, mutta vain muutamia kertoja viikossa, siellä on lisäkseni kaksi miestä, ei ketään muita. Iso avoin, valoisa, ilmava ja kaunis toimisto, missä näemme kyllä toisemme koko ajan, mutta jossa kuitenkaan ei tarvitse sinällään olla kovinkaan lähekkäin. Sitä paitsi lentävän työn vuoksi siellä saa usein olla yksin ja rauhassa.
Molemmat miehet ovat yleisellä mittarilla erittäin hyvännäköisiä, erittäin rikkaita ja erittäin menestyviä (itse olen vain hyvännäköinen ja menestyvä, mutten rahallisesti) sekä erittäin naimissa ja molemmat itseäni vanhempia, hyvin vähän tosin (vuosi, pari). Minun mittarillani taas tiedostan, että he ovat kaikkea tuota edellä mainittua, mutta kumpikaan ei ole ns. minun cup of tea, minut voisi laskea ihan kumman vaan kanssa alasti ja kännissä hissiin niin en saisi kummastakaan mitään kiksejä. Ja plus se, etten saa ylipäätäänkään varatuista miehistä kiksejä. Plus se, että itse satun olemaan rakastunut ja seurusteleva. Varsinkin toinen, joka on myös toimari, niin se on niin jäykkä, niin nipottava, niin ainut ihminen pitkästä, pitkästä aikaa, jonka jokainen inauskin (nimenomaan inaus) ärsyttää mua niin paljon, että toivon vain, että se ei ole ikinä siellä samaan aikaan kuin minä.
Eikö siis ole kohtalon ivaa, että viime yönä näen aivan hillittömän räävitöntä seksiunta tuosta toimarista. Eikä se ollut siinä unessa yhtään sellainen kuin mitä se on, vaan se oli hauska ja seksikäs ja hyvin vähän ärsyttävä, mutta kuitenkin samannäköinen kuin mitä on.
Huh. Sitten ei tiedä, että mitä ajatella. Tiedän, että jos se on huomenna paikalla, kun menen sinne, niin palaan ihan hyvin maanpinnalle. Mutta taidan kuitenkin alkaa katsella samaa unta ennen nukahtamistani. Se oli nimittäin äärettömän hyvä seksiuneksi, huolimatta kohteesta.

Haikeus

Haikein on mielestäni kauneinta. Haikeutta menneestä tai lähtevästä. Ja siitä mitä ei saa.
Siitä kuka olet ollut ja mitä sinusta ei koskaan tullut.

2 potenssiin än eli 4 päivää vaille 3 vuotta

Sinkkuvuosina tuli reviteltyä ihan kunnolla. Ja välillä ihan niin, ettei ollut ihan sinkkukaan, varsinaisesti. N:n miehen / naisen - projekteja toteutettiin kovasti jo 90 - luvun lopulla ennen kuin niistä tuli hauskoja blogiaiheita. Naisillahan sitä sanotaan huoraamiseksi. No en saanut maksua, mutta itse maksoin n kertaa. Ihan vain siksi, että voin. Koska se oli hinta, että voin lähteä sieltä vain sillä tavalla tyylikkäästi. En tiedä, mihin pääsin, ehkä jonnekin N:n paikkeille, mutta siinä vaiheessa - kai turha sanoa, että se oli enemmän sen N:n jahtaamista kuin enää kunnon miesten jahtaamista.
Hassu juttu, että kun on ollut niitä "apua mä tapailen neljää eri miestä samaan aikaan ja mä en osaa päättää" (ja jos asiat on niin hyvin, niin ei tarvitse päättää, sillä ongelmat ratkaisevat itsensä ja parhaassa tapauksessa saat viidennen, joka on se ainut ja paras) ja suoranaista kaksoiselämääkin, niin nyt, kun elää tällaisessa kaukosuhteessa, niin mun ei tee mieli säätää yhtään. Enkä ole säätänytkään. Neljä päivää vaille kolmeen vuoteen en ole koskenutkaan toisiin miehiin. Se ei usko sitä. En tiedä, onko sillä väliä. Minä tiedän. Totuus ei pala?
Niin. Kolmivuotissuhdetta vietetään peräti tunnin vähemmällä aikaerolla.

Nolla

Kun ihminen on epäonnistunut työssään, vaikka tietää tehneensä parhaansa mutta saat palautteen vain paskasta työstä ja tekee vaan mieli sanoa etten tule enää tänne.
Kun ihminen on epäonnistunut yrittäjänä, vaikka tietää tehneensä kaiken oikein ja kaikki haluaa työskennellä kanssasi mutta kukaan ei halua maksaa hyvin tehdystä työstä mutta silti sun pitää maksaa laskusi. Vaikka et voi.
Kun ihminen on epäonnistunut opiskeluissaan, vaikka on tehnyt parhaansa mutta jossakinhan se hyväksytyn ja hylätynkin raja on pidettävä ja sulla on listassa 6 hylättyä etkä tiedä mistä aloitat uudelleen.
Kun ihminen on epäonnistunut kaikissa ihmissuhteissaan, kerta toisensa jälkeen, vaikka on tehnyt parhaansa mutta se ei vain ole riittänyt vaan aina sua petetään ja sä näet sen kaiken.
Kun ihminen on epäonnistunut vanhempana, vaikka on tehnyt parhaansa kasvattaen ja ollen läsnä niin paljon kuin on pystynyt mutta saat joka helvetin päivä sanoa samoista asioista ja sitten ne vaan valehtelee sulle päin naamaa.

Dyykkari

Viime yönä, kun seisoskelin pimeässä olohuoneessa kuunnellen yläkerran mekastusta, niin näin jonkun ajavan polkupyörällä roskakatoksen eteen pitkästä matkaa. Roskakatoksen liikkeentunnistimet valaisivat katoksen ja väliköstä, joka on katon rajassa, näin, että tyyppi avasi kaatopaikkaroskiksen ja alkoi tonkia sitä. Kun valot menivät pois päältä, niin tyyppi kaivoi kätevästi taskulampun käsiinsä. Vielä katsaus energiajätteeseen ja lehtiroskikseen.
Aivan aito roskisdyykkari!
En silti pidä niistä.
Asuessani paritalossa, toisen puolen asukas dyykkasi yhteistä roskistamme. Ajattelin silloin, että olin seonnut, koska joskus saatoin viedä joitakin roskia kahdesti päivässä ja mietin toisinaan, että miksi roskis on aivan eri järjestyksessä tai sinne aiemmin viemäni pussi ei enää ollutkaan siellä.
Tuosta jutusta tuli sitten enemmänkin harmia myöhemmin.
Sillloisen sinkkunaisen elämä oli niin jännittävää, että roskatkin piti tutkia.

Talonmies-akka

Yläkerrassa jymistellään. Se on outo juttu, koska yläkerrassa asuu tän talon superkyttääjät. Lapseton pariskunta, joilla on päivystysvuoro tupakalla toisen kerroksen parvekkeella. Ne näkee kaiken. Ei sillä, mun asunnossa olisi parhaimmat mahdollisuudet kyttäämiseen, jos ei olisi väliä sillä, että mut nähtäisiin. Tässä talossa on myös sellainen harvinaisuus kuin talonmies, ja talonmies asuu kyttääjien viereisessä asunnossa ja he ovat bestiksiä kyttääjien kanssa.
Tällä viikolla oli aivan selkeää vittuilun makua talonmiehen osalta. Pyykkitupa pitää varata aina koko päiväksi ja samalla varataan kuivaushuone, jota voi käyttää aamuseitsemään asti. Puhallin ei saa olla yöllä päällä. Ei siellä ikinä ehdi viimeiset pyykit mitenkään kuivua. Päätin jättää litimärät pyykkini, joita oli ehkä neljäsosanarullinen, kuivumaan huoneeseen vielä ilman puhallinta, koska kukaan ei ollut varannut pesutupaa sille päivälle tai edes seuraavalle. Jossain ohjeissakin lukee, ettei pitäisi kuivata pyykkejä sisällä asunnossa. Aivan kuin mun muutama hassu pyykki olisi kenenkään elämää pilannut. Mutta muutaman tunnin päästä samat pyykit oli taiteltu kosteina mun oven eteen likaiselle lattialle. Törkeää! Voisin sanoa pari valittua sanaa, ellei pelkän talonmiehen näkeminen oksettaisi ylettömän paljon. Talonmies on nimittäin nainen.

Farkut?

Tunne siitä, että on saanut kaiken eikä halua mitään, ei ole onnellinen.
En ole mikään shoppailutyyppi vaatteiden suhteen. Tai muutenkaan. Ostan mitä tarvitsen ja jos näen jotakin, mitä haluan, niin ostan sen. Hinta ei ole rajana, mutta jos jossakin vaatteessa on hinta, joka aiheuttaa kauhistusta, niin löydän kyllä vastaavan jostakin halvemmalla. Suomessa vaatteiden hinta suorastaan vitutttaa, joten viime aikoina täältä ei ole oikein kiinnostanut ostaa mitään. Amerikasta saa kaikkia vaatteita niin paljon halvemmalla ja siellä tulee kuitenkin käytyä niin usein (3 kertaa vuodessa monista viikoista pariin kuukauteen) , että voi ostaa sitten pidemmällä tarvevälillä. Viime kesänä ostin kolme eri juhlapukua, ja niillä pärjää hyvin monissa häissä ja muissa juhlissa varmaan hyvin pitkälle ja ne ovat sellaisia klassisia viritelmiä, että pysyvät ajattomina.
Nyt olisi fiilikset mennä siltikin ostamaan jotakin. Mä en ole farkkutyyppi enkä pitkien jalkojeni vuoksi pidä muutenkaan juuri housuja, enkä mä itse asiassa edes omista tällä hetkellä farkkuja (vitsi mikä friikki) mutta nyt saattaisi EHKÄ tehdä mieli ostaa farkut. Näh. En tiedä. Ne ei ehkä sovi kuitenkaan mun tyyliin.

Mulkkuseriffi eli periaatteen nainen

Laitoin kaverille pitkät sepustukset siitä, miksi lapsella ei pidä olla Facebook - profiilia. Hän ei näe. Hän ei ymmärrä. Eikä aio poistaa profiilia. Kaverillakin on kuulemma ja epäsuorasti ilmaistuna kaverilla on enemmän "kokemusta maailman pahuudesta" kuin minulla. Joten kirjoitin Facebookille, että poistakaa se profiili sieltä.
En yleensä ole tällainen, kyylä, tai sellainen, että muiden tekemiset kiinnostaisi. En ole edes tavannut kaveriani kuin kerran elämässäni. Varsinainen kaveri siis. Koko penskaa en ole nähnyt ikinä muuten kuin kuvissa.
Ymmärrän kyllä, että tuoreet vanhemmat ovat ylpeitä lapsistaan ja haluavat jakaa valokuvia ja kertomuksia lapsistaan.

Babybook, not Facebook!

Mun kaveri oli tehnyt 1-vuotiaalle lapselleen profiilin Facebookiin. Jos nyt järki edes yhtään päätä pakottaa, niin ei tarvinne selittää, miksi se ei ole hyvä juttu. Pistin kaverille pitkän postin siitä, miksei se ole. Jos ei tajua sitä profiilia sen jälkeen poistaa, niin sitten "meen kertomaan". Eikö ihmiset enää herran jestas käytä vauvakirjoja! No. onhan sitä itsekin tullut tehtyä misjudgementteja, mutta onneksi aina joku kyttäävä täti on muistanut palauttaa minut maanpinnalle.
Niin, no onhan lemmikkieläimilläkin nettisivuja. No en mä sitäkään niin ymmärrä, mutta enemmän nyt kuitenkin sen ymmärrän, että ihmiset kirjoittaa niiden eläimien puolesta, koska ei kavioilla oikein osu näppikselle hyvin. :)

Huijausta!

Mä tein tänään sellaisia kokeita... Niissä on aina noin 20 kysymystä ja sitten erilaisia hankalia vaihtoehtoja, joista joskus on yksi oikein ja sit välillä useampi, kysymyksessä kyllä ilmoitetaan montako oikeaa vastausta on. Jokaista osakoetta saa kokeilla kolmesti ja 70 % on pakko saada oikein. Jokainen kokeilu jää viimeisimmäksi tulokseksi. Olin aiemmin tehnyt kaikki ne "lonkalta" ja ajattelin, että nyt luenkin ensin matskut läpi ja teen sitten tehtävät, että saan parannettua prosentteja lähemmäksi sataan. Mulla oli ennestään 82 % tästä osiosta ja sit luin matskuja pari tuntia, tein muistiinpanoja monta sivua ja kysymykset tuntui niin helpoilta, koska olin ihan pirun varma jokaisesta kysymyksestä, ja tuuletin jo "grade exam" - kohdalla niin helvetti - 70,2 %! Että onneksi en sitten enempää enää kämmännyt, oisin ollut nimittäin sitten jo pulassa! Enpä taida niihin sittten enää koskeekaan. Hyvästi ymmärrys - tervetuloa lotto!
Se on totta. Mun elämä ei ole sataprosenttista.

Kuuluisat harmaat kivet

Pistin seinää vasten, eikä tarvinnut kuin hyvin alustaa, niin kaikki tuli selväksi. Vaivaa edelleen, minkäs sille voi. Kepillä silmään sitä joka vanhoja muistelee. "Älä töki!" Unohdus... mistä sellaisen saa? Ajasta? Tai hanki suurempia ongelmia. No ehkä ei. Enkä aio unohtaa. Aion olla varuillani. Luottamus on parisuhteen suurimpia ongelmia. Siis jos joskus erehtyy luottamaan, siitä ei tule muuta kuin ongelmia!
Niin, koko päivä meni totaalisen käteen. Floppi, floppen, vaikka puskin terhakkaasti läpi sen kuuluisan harmaan kiven. Aamupäivän olin Toimistolla, kun kuvittelin saavani olla siellä rauhassa, mutta sinne tulikin sitten oikein maanvyöry ihmisiä. Ehkä sen takia mikään ei sujunut, olisin halunnut olla rauhassa. Iltapäivällä tietokantoja, siinä tuli yksi megakämmi, joka nyppi niin paljon, että miten voin tehdä tuollaisen virheen...
Muutaman päivän päästä varailen Amerikan lennot.

Ässät kädessä ja silti häviät

En ole koskaan jättänyt ketään. "Jätän sut", mikä dramaattinen lause! Olen vain lähtenyt. Useimmiten olen vain lakannut olemasta. Olen lakannut vastaamasta puhelimeen, viesteihin, sähköposteihin ja lakannut avaamasta ovea. Ei kovin asiallista, mutten ole hirvittävän hyvä kriiseissä ja asioissa, joissa pitäisi jankata.
Minulla on kaksi päivää aikaa. Tämä ilta (kello on nyt lauantaina 15:37) ja huominen. Ehkä muutama tunti maanantaita. Minun pitää päättää jotakin. Olemme olleet yhdessä melkein 3 vuotta ja se on tosiaan pisin aika, mitä olen koskaan ollut kenenkään kanssa, ja ollut uskollinen joka hemmetin päivä. Rakastan häntä niin paljon. Ihan koko ajan nytkin. Siitäkin huolimatta, että välillämme on ollut viimeisen vuoden ajan 8 tunnin aikaero, vaikka olemmekin tulleet sitä vastaan suuntaan tai toiseen, tai tehneet treffit Bahamalle.
En ole mikään suuri periaatteen nainen, sillä periaatteet rajoittavat kaikkea kivaa elämässä. Valehteleminenkin on ihan ok, jos sen tekee kunnolla, koska kunnolla valehteleminen on lähes taidetta, mutta huono valehteleminen vain suututtaa. Tiedän että KAIKKI ihmiset valehtelevat, ihan kaikki, ja sille ei voi mitään, se vain pitää ottaa huomioon kaikessa, että asiat eivät vain pidä paikkaansa. Pettäminen... Kokeiltu, siinä vaiheessa kun tajusin kasvaa tarpeeksi isoksi, niin voin todeta vain pettäväni itseäni eikä maailmassa ole niin paljoa eri miehin ja erilaisten pippeleiden variaatioita, että se olisi hirvittävän mielenkiintoista pidemmän päälle. Mutta mikä ettei - jos pettämisenkin tekee kunnolla, ettei jää kiinni - mutta sitten, millä kontrolloit, ettet jää kiinni pettämisestä. Et ehkä tänään, huomenna, tai tänä vuonna, mutta asioilla, jotka jättää taakseen, on vain mystinen tapa tulla eteen ennemmin tai myöhemmin. Miten siis voit kontrolloida sitä, mitä eteesi tulee. Onko sitten kaikki niin hienoa, kaikki sen arvoista. Kokeiltu ja kärsitty, mietitty ja opittu.
Pettämisestä ei ole kysymys. Tavallaan. Sen perinteisessä mielessä. Minun omassa määritelmässäni voi olla. Tai on.
Kyse on siitä, etten voi jättää asiaa asiaa sikseen. Tiedän, miten asia on. Haluan siitä tunnustuksen. Haluan, että hän lopettaa typerän valehtelun asian suhteen, koska tiedän, miten asia on. Se, miten tiedän, ei ole oikein ja olen sen myöntänyt, ja joo, voihan tässä olla kaksinaismoraalisuutta, mutta tietenkin ajan omaa etuani. Pistetään sitten pahuudet suuruusjärjestykseen ja katsotaan, kumpi on suurempi pahis. Koska haluan näin, ja koska tuntuu siltä, että tunnustusta ei tule, niin tiedän, että jankkaan asiaa niin kauan kuin saan sen tunnustuksen. Mitä minä teen sillä helvetin tunnustuksella? En varmaan mitään. Ei tule edes mitään voitonriemuista oloa. Mutta, koska tiedän, että tulen jankkaamaan, ja en jaksaisi jankata, ja koska rakastan tyyppiä niin paljon, niin ajattelin, että antaa sitten olla koko helvetin suhteen. Minusta ei tehdä nalkuttavaa akkaa, jollaiseksi olen tulemassa kovaa vauhtia. Mutten voi vain hiljentää asiaa, joka vaivaa minua. Suhde ei edisty, ennen kuin asia on selvitetty. En voi alkaa rakentaa luottamusta uudelleen ennen kuin asia on selvä. Tulen kaivamaan asian esiin joka kerta, kun tulee riitaa. Ja se tuntuu minusta pahalle. Jokainen kerta nimittäin tuntuu pahemmalle, ei sillä tavalla, että kun sitä olisi jankattu, niin se olisi kulunut pieneksi ja mitättömäksi.
Ajattelin tänään niin, että sanon viimeisen kerran. Mitä sillä sitten voitankaan. Kadun aivan varmasti. Sanon, että on viimeinen mahdollisuus kertoa omin sanoin, miten asia on. Tiedän itse 100 % varmasti. Sitten ei enää mitään. Sitten sanon, että voi lähteä - ja hän lähteekin joka tapauksessa takaisin Amerikkaan kahden päivän päästä. Kadun aivan varmasti. Muttei tule sitten takaisin enää minun luo, eikä soita, eikä skypetä, eikä mailaa, eikä rakasta.
Kadun aivan varmasti.
En ole kertonut tästä kenellekään, vain sinulle. Sinulle on helppo puhua, koska et tunne minua. Kerron kyllä kaiken.