Yläkerrassa jymistellään. Se on outo juttu, koska yläkerrassa asuu tän talon superkyttääjät. Lapseton pariskunta, joilla on päivystysvuoro tupakalla toisen kerroksen parvekkeella. Ne näkee kaiken. Ei sillä, mun asunnossa olisi parhaimmat mahdollisuudet kyttäämiseen, jos ei olisi väliä sillä, että mut nähtäisiin. Tässä talossa on myös sellainen harvinaisuus kuin talonmies, ja talonmies asuu kyttääjien viereisessä asunnossa ja he ovat bestiksiä kyttääjien kanssa.
Tällä viikolla oli aivan selkeää vittuilun makua talonmiehen osalta. Pyykkitupa pitää varata aina koko päiväksi ja samalla varataan kuivaushuone, jota voi käyttää aamuseitsemään asti. Puhallin ei saa olla yöllä päällä. Ei siellä ikinä ehdi viimeiset pyykit mitenkään kuivua. Päätin jättää litimärät pyykkini, joita oli ehkä neljäsosanarullinen, kuivumaan huoneeseen vielä ilman puhallinta, koska kukaan ei ollut varannut pesutupaa sille päivälle tai edes seuraavalle. Jossain ohjeissakin lukee, ettei pitäisi kuivata pyykkejä sisällä asunnossa. Aivan kuin mun muutama hassu pyykki olisi kenenkään elämää pilannut. Mutta muutaman tunnin päästä samat pyykit oli taiteltu kosteina mun oven eteen likaiselle lattialle. Törkeää! Voisin sanoa pari valittua sanaa, ellei pelkän talonmiehen näkeminen oksettaisi ylettömän paljon. Talonmies on nimittäin nainen.
lauantai 19. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti