Kiva kaveri

Taas on aikaa tehdä hieman kaverintarkastusta. Että kannattaako enää ylläpitää ystävyyssuhteita, jotka vie enemmän kuin tuo ja jokainen ylläpitoyritys syö helvetin paljon energiaa. Meidänkin ystävyydellä on ollut aikansa, mutta sen aika ei ole ehkä enää.
Jos ei oteta lukuun sitä, että kaveri on sellainen herttainen otus, joka polttaa ketjussa, pukeutuu 80 - luvun tyyliin ja puhuu taukoamatta haukkuen kaikki muut ystävänsä (miksei siis minutkin muille ystävilleen), niin kolmen lapsen saamisen jälkeen elämä on loppunut kokonaan. Se nainen on halvaantunut siihen elämäänsä. Mä kaivoin sen siitä kolostaan esiin ja pistin sen muijan takaisin opiskelemaan, mutta siinäpä se sitten onkin. Eikä ne penskat ole enää mitään pieniäkään vaan kaksi niistä on jo koulussa. Se on helvetin tyytymätön kaikkeen ja voin kuunnella tuntikausia, kuinka sen mies ei ole sen elämänsä mies ja kuinka sen huonosti käyttäytyvät kakarat tekee vaikka mitä (sillä aikaa kun muija vetää röökiä pihalla putkeen, sillä aikaa koko maailma pysähtyy). Kaikki on yhtäkkiä niin vaikeaa. Kaikesta pitää tehdä niin iso numero. Kauppaan ei mennä, puhelua ei soiteta ilman, että kaikki on aina niin hemmetin vaikeaa, siitä ensin keuhkotaan tuntikausia ja sitten itse "suoritus" ei onnistu mitenkään ja... Mietin, miten se ehtii kouluunsa mennä, kun mulle ei yksikään aika, yksikään sovittu tapaaminen ikinä pidä. Prioriteetteja jep jep. En ole sillä listalla.
Vituttaa kun varasin hänen pyynnöstään vapun yhteiseksi ajaksi hänen kanssaan. Sitten samana päivänä yhtäkkiä mikään ei onnistukaan. Ei missään muodossa. Oisin voinut sitten suunnitella ajoissa jotakin muuta kivaa tekemistä.